Phoenix Wright: Ace Attorney oli yksi ensimmäisistä testaamistani peleistä joulupukin tuomalla uudella Nintendo DS:lläni. Olinkin jo päättänyt viettää joulunpyhät rentouttamalla aivoani pelien parissa pitkällisen työrupeaman jälkeen. Vaan kuka käski mennä valitsemaan aivonnollauspeliksi pelin, jossa aivoa on rasitettava välillä enemmän kuin olisi terveellistäkään?
Vaan tämä aivosolujen rasitustesti onkin perin viihdyttävää laatua. Itse olen aina pitänyt taskukonsoleita lähinnä ns. casual gaming -vehkeinä, eli sen pelejä pelataan vain muutama minuutti silloin tällöin ja tylsän paikan tullen. Phoenix Wright kuitenkin osoitti, että tuplaruudun parissa vierähtää helposti tunteja ja taas tunteja, kun vain oikeanlainen peli sattuu kohdalle.
Phoenix Wright: Ace Attorney on teknisesti varsin yksinkertaisesti toteutettu peli, joka tuo vahvasti mieleen vanhan hyvän ajan seikkailupelit. Pelaaja ohjastaa asianajaja Phoenix Wrightiä läpi kinkkisten tapauksien. Pelaajan tehtävänä on siis etsiä rikospaikoilta johtolankoja ja selvittää, kuka puhuu palturia ja kuka ei. Grafiikka on melko pitkälti käsinmaalattua 2D-grafiikkaa. Pelin visuaalinen ilme, ja pelin tunnelma noin ylipäätään, on melko japanilainen. Hahmot ovat värikkäitä ja persoonallisia.
Ristikuulustelussa katsotaan lopullisesti, onko pelaaja ollut korvat höröllä. Mikäli oikeudessa mokailee liian moneen otteeseen, loppuu peli siihen. Siksipä onkin syytä miettiä vastalauseensa tarkkaan ennen leipäläven avaamista. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että peli tukee myös DS:n mikrofonia, johon voi sopivan paikan tullen huutaa vaikkapa "OBJECTION!".
Phoenix Wright on yksi niistä peleistä, jotka vetävät pisteet kotiin ottelussa DS vs PSP. Se ei todellakaan sovellu niille, jotka haluavat mättää toimintapelejä taskukonsolillaan. Mutta kunnon tunnelmallisen aivojumpan ystäville peli on aivan omiaan. Tämä peli on myös ehta todiste siitä, että hiukan staattisempikin 2D-grafiikka voi toimia vielä 2000-luvullakin täsmälleen yhtä hyvin, kuin se toimi 80- ja 90-luvullakin.
|
